Share |

Jo on puheella johtajia

Tiistai 15.1.2013 - Kari

Säkylän kunnanvaltuuston kokouksen ympäriltä ei puuttunut dramatiikkaa. Kokoomuksen ääniharava Seija Muurinen oli sulkenut edellisenä iltana ryhmänsä oven viimeisen kerran hävittyään taistelun ennen vaaleja allekirjoitetun sopimuksen pätevyydestä vielä vaalien jälkeenkin. Sopimuksen piti taata hänelle ryhmän ykkösenä mahdollisuus valita paikkansa ennen muita. Siis valtuuston puheenjohtajistoon tai hallitukseen, luonnollisesti.

Näin ei käynyt. Armopalana osoitettiin ympäristölautakunnan jäsenyyttä. Sekin oli jonkun mielestä liikaa. Hinnan keskustan kanssa tehdystä vallanjaosta ja sen ehdoista sai kokoomuksessa nyt maksaa ryhmälleen eniten kannatusta hankkinut edustaja. Tätä ainakin käytettiin perusteluna monen muun synnin lisäksi, joista yksi oli esiintyminen positiivisessa sävyssä näillä palstoilla. Kaikesta demareihin viittaavasta kunnon kokoomuslaisen pitäisi saada näppylöitä.

Ennen illan kokousta omille teilleen lähtenyt Muurinen ilmoitti suorasukaisesti tukevansa valtuuston puheenjohtajistoon demarien ehdokasta, jos sellaista esitetään. Hänen mielestään yksi paikoista olisi konsensushengessä pitänyt suosiolla antaa demareille. Alunperin keskustan piti ottaa jaossa olleista paikoista kaksi ja kokoomuksen yksi.

Ettei aiemmin paikastaan unta nähneille tulisi rytmihäiriöitä, päättivät ryhmien neuvottelijat tehdä kyseenalaisen kompromissin. Lisättiin 27 -jäseniselle valtuustolle vielä yksi puheenjohtaja. Tätä myönnytystä demarien ei olisi tarvinnut tehdä mutta näin kuitenkin tehtiin ja jäätiin vielä suosiolla nelosketjuun.

Laiha sopu on joskus lihavaa riitaa parempi. Toivottavasti se sitä on tässäkin tapauksessa. Voidaan kuitenkin perustellusti kysyä, mihin valtuustoa enää tarvitaan, kun hallituksen pöydän ääressä ratkaisut tekee selvä enemmistö.

Nyt valtuustossa siis istuu yhtä monta kokoomuksen kuin demarienkin edustajaa. Ryhmä Muurinen ei varmasti tule jäämään pimentoon. Haavoitettu naarassusi on aina valmis taistelemaan. Ryhmän puheenjohtajana hän pääsee mukaan "virkaveljiensä" kabinettiin hieromaan kompromisseja. Kokoomuksen ja keskustan taholta heitetyt kivet ja kannikat ovat tuoreessa muistissa, joten...

Mutta se illan todellinen moka. Ryhmäpuheenjohtajat eivät tohkeissaan ottaneet lainkaan huomioon tasa-arvolakia kirjoitellessaan hallitukseen valittavien nimiä järjestykseen. Varajäseniksi kelpasi vain kolme naista.

Laitettaisiinko kokemattomuuden vai tietämättömyyden piikkiin? Kokemattomuudesta ei ainakaan voi puhua siinä kohdin,  kun valtuuston päätösten oikeellisuudesta vastaavan puheenjohtajan viisari ei värähdä. Tietämättömyyskin tuntuu vaikeasti ymmärrettävältä eikä tahallisuuteenkaan haluaisi uskoa. Jäljelle taitaa jäädä vain yksi vaihtoehto. Jaa mikä ?




21 kommenttia .